Senjan parhaimmistoa: Husfjellet

Mulle ja Juholle on käynyt kaksi kertaa niin, että ollaan ulkomailla reissussa ollessa törmätty aivan sattumalta omiin kavereihin, joiden ei tiedetty ollenkaan olevan samoilla nurkillakaan. Noina hetkinä maailma on tuntunut jotenkin erityisen pieneltä.

Ekan kerran näin sattui Bangkokissa, jossa Juhon lukiokaveri onnistui jollain ilveellä bongaamaan meidät kadun toiselta puolelta Khao San Roadin ihmisvilinän seasta. Toisen kerran näin sattui meille elokuussa kylänraitilla Pohjois-Norjassa, jossa puolestaan tilanne oli aivan päinvastainen: kylässä ei näkynyt lainkaan liikettä, ei autoja tai jalankulkijoita missään. Oltiin juuri parkkeerattu auto hiljaisen kyläkaupan viereen ja lähdetty etsimään patikointireittiä läheiselle vuorenhuipulle, kun kaupan takaa kaartaa auto, jonka kuskin paikalta näkyikin yllättävän tutut kasvot. Musta on niin huvittavaa, että Juho on ollut Jonten kanssa monesti yhteisillä laskureissuilla Norjassa talvella, ja sitten kun ollaan keskenämme samoilla nurkilla kesälomailemassa, niin Jontte ilmestyy sattumalta maisemiin silloinkin. Mutta olipa hyvä kun törmättiin, sillä sen ansiosta saatiin samalla Jontesta ja Riikasta seuraa meidän sen päiväiselle haikkireissulle.

Sen päivän agendana oli nimittäin kipuaminen Husfjelletin huipulle. Reissuvinkkejä surffaillessani aika monella sivustolla nostettiin Senjan ykköshaikkivaihtoehdoksi Segla, mutta itse tykkäsin kokonaisuudessaan enemmän Husfjelletin reitistä (tosin mielipiteeseeni vaikuttaa varmasti se, että Seglan ihan viimoinen nousu ennen huippua oli sen verran jyrkkä, että korkeanpaikankammo, jota en tiennyt potevani, nosti päätään ja skippasin huipun, enkä siis ole käynyt todistamassa vuorenhuipun huikeaa pystysuoraa pudotusta suoraan alas mereen. Teki jo pahaa kun näin sen Juhon kuvaamalta videolta :D)

Mutta takaisin Husfjellettiin. Husfjelletin reitti lähtee siis Skalandin kylästä, joka on tosi lyhyen poikkeaman päässä Senjan National Tourist Routen varrelta. Me jätettiin auto siis rannassa sijaitsevan ruokakaupan viereen, mutta reitti oikeasti lähtee vähän ylempää kirkon vierestä, joten Skalandiin saapuessa kannattaa tähyillä kirkkoa – sen viereen saa auton parkkiin, ja kirkon edestä löytyy myös kiva piknik-alue.

Reitin faktat pöytään lyhyesti: huipulle ja takaisin kertyy yhteensä noin 7 kilsaa (reitti Skalandista on nimeltään Dronningruta), ja riippuen kuinka haipakkaa päästelee menemään, aikaa kuluu noin 3–5 tuntia. Korkeusmetrejä reissussa kertyy 635 metriä, ja kannattaa varautua siihen, että reissun jyrkimmät pätkät on aika lailla heti alkumatkasta. Mä tykkäsin tästä, kun pusikossa otti aluksi kunnon nousun, ja loivempaa nousua oli ylhäällä, jossa pystyi samalla helposti ihailemaan ympärillä avautuvia huikeita maisemia. Elokuun puolivälissä reitti oli aika vetinen varsinkin alkumatkasta, joten ihan pelkillä lenkkareilla en välttämättä lähtisi lenkkiä tekemään. Täältä hahmottaa koko reitin hyvin, ja näkee samalla vähän lisää kuvia matkan varrelta.

Jos ei jaksa, ehdi tai kykene kiipeämään koko reittiä, niin yksi vaihtoehto on kävellä kirkolta vajaa kilometri ylöspäin reittiä, jolloin vastaan tulee tosi kiva grillauspaikka ja laavu, joka sijaitsee jo sen verran ylempänä, että sieltä on hyvät merimaisemat. Jos etsii kivaa telttapaikkaa Senjalta, niin tuo laavu toimii mielestäni tosi hyvänä vaihtoehtona. Me pidettiin laavulla evästauko alaspäin tullessa, aurinko lämmitti niin että tarkeni hyvin t-paidassa, ja vähän harmitti ettei repusta löytynyt mitään grillattavaa.

Pohjois-Norjan maisemille multa on kauan aikaa sitten loppunut kauniit adjektiivit, siellä on vaan niin upeaa, katsoipa melkein minne vaan. Tällä reissulla olin erityisen viehättynyt noihin kahteen lähes identtiseen huippuun, jotka tunnetaan nimellä litje og store Brusen. Niitä voisin kyllä ilomielin käydä tervehtimässä uudestaankin.