Heippa, Hatanpää (mitä kahden vuoden kämppiselämästä jäi mieleen)

Olen viimeiset kaksi vuotta asunut kämppiselämää neljän hengen kokoonpanolla, mutta  nyt vedellään viimeisiä päiviä tässä villiviinien koristamassa kivitalossa.

Ensimmäiset viinilasit ja kahvikupit on jo hellästi kääritty kuplamuoviin ja laitettu laatikkoon, jonka päällä lukee särkyvää. Aika haikeaa, mutta samalla ei, koska tänne voi onneksi ihan koska tahansa tulla kylään myöhemminkin, sillä pikkuveljeni ja hänen tyttöystävänsä jäävät tähän asumaan edelleen.

Kaksi vuotta sitten oli tarkoitus, että minä ja Juho asuttaisiin tässä pieni hetki, väliaikaisesti vain. Mutta koska kämppiselämä meidän neljän kesken sujuikin niin saumattomasti ja asuinkustannukset kimpassa olivat tosi maltilliset, ei oikeastaan pidetty kiirettä oman asunnon etsimisessä vaan pesiydyttiinkin ihan huomaamatta nurkkiin vähän pidemmäksi aikaa. Eivätkä nämä ihan mitä tahansa nurkkia olekaan, vaan oman viehätyksensä tähän kotiin on tuonut se, että meitä ennen tässä on asunut liuta sukua aikaisemminkin. On jotenkin ihan mahtavaa ajatella, että nämä samat huoneet ovat olleet koti muun muassa isoisoisälleni, isoäidilleni ja hänen sisaruksilleen.

Ja ihan yhtä kivaa on myöhemmin muistella kaikkia niitä hetkiä, mitä on itse tässä asuessa itse saanut elää. Kahden vuoden aikana on arkeen mahtunut kaikenlaista, mutta ainakin nämä asiat jäävät mieleen:

Ensimmäisenä pakko mainita villiviinit. Niin ihanat, joka ikkunanraosta puskevat, varjostavat, viilentävät, jänniä varjoja seinille heittävät köynnökset. Kesällä kaikki talon aurinkoiset sivut peittyvät vihreään viidakkoon ja syksyllä ruskan värisävyjen seuraaminen käy harrastuksesta. Rakastan.

Etuovi, jonka krenkan lukon avaamiseen tarvittiin vankka kokemus ja tietty tekniikka. Vieraiden loppuvastus, ja usein oven avaamisessa tarvittiin kotiväen apua. Nyt lukko on korjattu, ja se toimii niinkuin muidenkin ihmisten kodeissa! (tosin operaatio vaati ensin sen, että ovea ei saanut auki kummaltakaan puolelta ja se piti irroittaa karmeistaan kokonaan 😀 )

Ne hetket, kun saapui väsyneenä kotiin ja joku oli tehnyt ruuan valmiiksi. Ja siivonnut. Tai leiponut jotakin ihan mahtavaa herkkua. Mahdollista myös kahden hengen taloudessa, mutta todennäköisyys valmiiseen ruokapöytään saapumisesta kasvaa, kun asukkeja on neljä. 🙂

Jostain syystä mieleeni on myös jäänyt myös yksi päivä viime keväältä, kun olin aika paskana töissä meneillään olevista jutuista, ja Juhon lohdutellessa minua kävi armas veljeni kiillottamassa keittiön juhlakuntoon ihan vaan siksi, että kenties se voisi mua jotenkin vähän lohduttaa. No, lohduttihan se.

Pihan oma kylähullu. Tässä pihapiirissä pyöri pitkään eräs mies, joka tunnetaan myös meidän omalla lempinimellä ”turvallisuuspäällikkö”. Hänen jäljiltään pihasta löytyi usein mitä omituisempia asioita, kuten pyörätuoli, lasten polkupyörä, kaupungin työntekijän takki tai kasa lasipulloja. En varsinaisesti yllättynyt kun kuulin että tyypille on sittemmin häkki heilahtanut, minkä takia häntä ei olekaan viime aikoina näkynyt.

Siinä ajassa kun me ollaan tässä asuttu, tien toiselle puolelle on noussut kokonainen uusi kerrostalo. Kun talon perustuksia tehtiin, maahan lyötiin teräspölkkyä semmoisella voimalla, että sohvalla istuessa tunsi kun talo hytkyi iskujen tahtiin. Viime viikolla talon edustalla jyrryytti tiejyrä ja meitä oikeasti jännitti, pysyykö kupit paikoillaan keittiön avohyllyillä.

Kesän ja syksyn kovien sateiden aikaan vuotava katto. Syksyllä katto tiputti täysin omituisista paikoista vettä, ja seuraavana päivänä kahta kovemmalla sateella ei sitten taas vuotanut mitään mistään. Muutamina päivinä lattialla tai sängyn päällä oli kippo, josta kuului tip tip tip. Kesällä on kuulemma katon kunnostustöitä luvassa.

Kämppis, jolla on pettämätön sisustussilmä ja rakkaus tuoreisiin kukkiin. Yhdessä mööbleeraus ja sohvan paikasta neuvottelu. Vanhojen huonekalujen ja kauniiden astioiden yhteinen fiilistely. Kiitos Emilia näistä!

Kämppis, jolla on pettämätön pukeutumistyyli ja (lähes) sama vaatekoko. Kiitos Emilia siitäkin, että muutama vaatekriisi vältettiin vierailemalla kämppiksen vaaterekillä.

…………..

Seuraavaksi pitäisi heilauttaa oman ja siipan vaatekaapin sisältö, sänky ja muut romppeet toiselle puolelle kaupunkia ja jatkaa sieltä käsin sitä oikean oman kodin etsintää – seuraava asumisjärjestelykin on nimittäin kategoriaa väliaikainen. Jännä nähdä, minkämittainen ajanjakso se tällä kertaa on!