Siinä talossa, jonka kaikki tunnistavat kuvista, on kolme pientä vahtia ikkunan takana. Pumpuliset, valkoiset turkit eivät tee niistä järin vaarallisen näköisiä, mutta sitäkin herttaisempia. Yhden talon nurkka on täynnä vaaleanpunaisia pioneita, joiden valtava terälehtien määrä saa ne notkumaan vieri vieressä kohti maata. Varjoisella sisäpihalla punasavisten kukkaruukkujen vieressä pyykit roikkuvat narulla juuri niin idyllisen näköisesti kuin kuvitella saattaa. Pienen tasaisen ruohikkopihan sijasta toisen talon edustalla on kuriton joukko niittykukkia ja erään ikkunaruudun takaa kurkistaa täytetty ruskeasulkainen lintu. Postilaatikoiden kyljissä lukee tavallisia sukunimiä, ja sitten sellaisia, joista tulee mieleen suuret suomalaiset teollisuussuvut.
Ja tietenkin juuri sillä hetkellä, kun on eniten uppoutunut näiden vanhojen puutalojen herkkään tunnelmaan, tulee yhtäkkiä pihalta kaksi koiraa terävästi haukkuen omalle koiralleni.
Olen kertonut kaikille jotka ovat kysyneet ja niillekin jotka eivät, että minun unelmani on puutalo Pispalasta. Jonakin päivänä se tulee toteen, tai jos ei, niin sen on korvannut jokin toinen unelma.
Näitä jyrkkiä, kiemuraisia katuja kävellessä tuntuu kuitenkin mahdottomalta ajatukselta, että jokin näistä kodeista tulisi myyntiin. Että joku, jonka huoneiden ikkunoista näkyy Pyhäjärvi ja sekalainen rivi eri värisiä taloja, laittaisi kotinsa myyntiin ja muuttaisi muualle. Että jättäisi taakseen nämä mansardikattoiset rakennukset, joiden ylle männyt ja vaahterat kaartuvat, ja joiden välistä portaat kulkevat ylös ja alas. Tämän harjulla sijaitsevan naapuruston, jonka korkeimmalta kohdalta näkee pitkälle Pyhäjärven vastarannalle saakka, ja kadun toiselle puolelle vaihtaessa Näsijärven sinisen selän.
Mutta samalla kuitenkin tämänkin kadun varrella on myynnissä jonkun koti, nykyinen tai entinen, aivan Lauri Viidan vanhan kotitalon naapurissa. Tunnistan sen kun se tulee odottamatta kohdalle ja mietin, miltä tuntuisi jos olisikin niin paljon rahaa, että voisi tehdä kaupat juuri tuosta vaaleanpunaisesta talosta.
Pyhäjärven rantapolulla Hulda huomaa siilin ennen minua. Pieni kuono käy haistamassa sitä, ja siili vetäytyy pieneksi piikkipalloksi. Kun odotamme vieressä hetken hiljaa, siili uskaltaa avata keränsä ja tallustaa heinikkoon. Ja vieressä Hulda puhisee ihmetystä täynnä ja karvat koko selän mitalta pystyssä, koska tämä on kenties aivan ensimmäinen kerta, kun se tapaa siilin.
Ja minä kyykistyn rannassa kasvavan punaisen apilapuskan viereen, koska juuri siitä saa hurmaavan näkymän Pispalan mäelle, haulitornille, massiiviselle Pispalan koululle ja vieri vieressä seisoville puisille taloille. Kenties jokin niistä on joku päivä minun ja meidän. Sitä ennen, on ainakin tämä maisema.
Luonnos 