Yksi ihanimpia asioita talvessa on jäätyneet järvet. Alkutalvesta odotan aina malttamattomana, että Pyhäjärvi saa sen verran kantavan jääpeitteen, että uskaltaa napata koirat mukaan, päästää ne remmistä irti heti rantaan päästyä ja painella yhdessä tuumin katsomaan, miltä Saunasaari tänä talvena näyttää.
Vanhempieni kotiovelta on Saunasaareen noin 10 minuutin kävelymatka, joten usein painelen kylään sillä verukkeella, että saan samalla reissulla kävelylenkin jäällä ja visiitin saareen. Plus saan seurueeseen yhden bonuskoiran, maailman söpöimmän Helgan.
Helga on oppinut, että kun jäällä pääsee vapaaksi, on palveluskunnalla (eli minulla) yleensä mukana myös herkkuja, jotta luoksetulo varmasti sujuu silloinkin, kun näkökenttään sattuu osumaan jotakin hirmu kiinnostavaa. Mutta mikään ei ole Helgan mielestä kiinnostavampaa kuin kunnon eväsnamit, joten neiti kulkee sievästi sipsuttaen vieressä ja tasaisin väliajoin muistaa itse pyytää hieman santsausta. Ja jollainhan tuota nappisilmää pitää lepytellä, kun Hulda roikkuu riiviönä Helgan pitkässä turkissa kiinni aina sopivan tilaisuuden tullen.
Talvisin saa myös mahtavan tilaisuuden katsella rantojen hulppeimpia taloja ja huviloita ihan uudesta vinkkelistä, Pispalanharjusta nyt puhumattakaan. Ilta-aurinko paistaa Pispalan talojen ikkunoihin juuri sopivasta kulmasta, niin että koko harju kimmeltää kultaista heijastusta järvelle.
Luonnos 